Yleisimmät syyt koulutukseen hakeutumiseen ovat ohituksiin ja ulkoiluun liittyvät haasteet. Tavallisia ovat myös vireenhallintaan ja kiihtymiseen liittyvät ongelmat, yksinolon haasteet, aggressiot, jahtaaminen, pelkotilat, käsittelyn ja hoitotoimenpiteiden ongelmat ja erilaiset stressi- ja ahdistusoireet.
Joskus koirien käytöshäiriöt johtuvat pentuna tai herkässä nuoruusiässä sattuneista traumaattisista kokemuksista. Näitä voidaan purkaa koulutus- ja hoitosunnitelman keinoin.
Usein koirien ei toivottu käytös on kuitenkin koiralle lajityypillistä käytöstä ja koiran yritys sopeutua ympäristöön.
Yhtä kaikki koirien ongelmakäytös on raskasta sekä koiralle itselleen että omistajalle. Tästä voi seurata oravanpyörä, jossa stressi ruokkii koiran käytösongelmaa ja käytösongelma stressiä ja ahdistusta.
Omistajan huoli koiran käytöksestä helpottuu kun käymme läpi ei toivotun käytöksen syitä ja siihen johtaneita asioita. Ohjauksessani omistaja oppii, ymmärtämään paremmin koiran tarpeita ja elekieltä sekä vaikuttamaan koiran käytökseen positiivisesti.
Kuljen kanssanne tiellä helpompaan arkeen ja tuen teitä eteen tulevien mäkien ja mutkien kanssa.
Jos koet, että teillä on yksi käytöshaaste, joka voi ratketa lyhyemmällä valmennuksella voit valita "Kertakäynnin" tai "Käytösvalmennus PERUS"- paketin. Mikäli käytöshaasteita esiintyy useammassa ympäristössä, tai tilanteessa ja tilanne on jatkunut jo pitkään, valitaan laajempi Käytösvalmennuspaketti. Kontrollikäyntejä teen käytösvalmennuksissa etänä, jolloin saatte seurantaa ja ajankohtaisia päivityksiä suunnitelmaanne.
Kartoitetaan yhdessä tilanteenne ja toiveenne.
Valmennuksen alussa selvittelemme käytöshaasteiden syitä ja teemmme muutoksia tarvittaessa toimintatapoihin ja elinympäristöön. Käytösvalmennuksiin kuuluu myös koiran hyvinvoinnin kartoittaminen ja hoitosuunnitelman laatiminen sekä etenemisen seuranta. Hoitosuunnitelma voi tarkoittaa esimerkiksi virikkeistämisen suunnittelua, terveydenhoitoon liittyviä ohjeita tai muita hyvinvointitekijöiden parannuksia.
Jokainen asiakas saa yksilöllisesti suunnitellut ohjelmat, joita seurataan ja päivitetään koko valmennuksen ajan.
Saatavillasi on etävastaanotot mihin tahansa maailmankolkkaan, vastaanotto Eläinklinikka Tsempissä ja kotikäynnit Pääkaupunkiseudulle.
Ajanvaraus vastaanotolle Eläinklinikka Tsemppiin soittamalla p. 010 348 3000 tai suoraan nettiajanvarauksesta: https://nettiaika.dyndns.org/web/booking_types.html?clinic_id=Elainklinikka_TsemppiVoit laittaa myös sähköpostia tai jättää viestin yhteydenottolomakkeella, jonka löydät sivun lopusta.
Hinnasto Eläinklinikka Tsemppi
Kertakäynti vastaanotolla 240 €
- Esitiedot ja hyvinvointikartoitus
- vastaanotto 2 tuntia
- kirjallinen koulutus- ja hoitosuunnitelma
- ohjaus harjoituksiin
Käytösvalmennus PERUS vastaanotolla 490 €
- Esitiedot ja hyvinvointikartoitus
- 1. tapaaminen 1,5h
- 2. tapaaminen 1h
- 3.tapaaminen etänä 45min
- Yksilöllinen koulutus- ja hoitosuunnitelma tarvittavine päivityksineen
- Perusteellinen ohjaus harjoituksiin
- Kattava kirjallinen materiaali
- Tarvittaessa työkaluja käyttäytymisen ja hyvinvoinnin seurantaan
- Etätuki koko valmennusjakson ajan
Käytösvalmennus PERUSTEELLINEN vastaanotolla 670 €
-
Esitiedot ja hyvinvointikartoitus
- 1. tapaaminen 1,5h
- 2. tapaaminen 1h
- 3. tapaaminen 1h
- 4. tapaaminen etänä
- 5. tapaaminen etänä
- Yksilöllinen koulutus- ja hoitosuunnitelma tarvittavine päivityksineen
- Perusteellinen ohjaus harjoituksiin
- Kattava kirjallinen materiaali
- Tarvittaessa työkaluja etenemisen seurantaan
- Etätuki koko valmennusjakson ajan
Lisäpalvelut:
Lisäkäynnit vastaanotolla + kirjallinen päivitys suunnitelmiin 120€ /h
Harjoituskäynti 30min 65€
Etäkäynti ja suunnitelman päivitys valmennusasiakkaalle 60€ /h
hinnasto Kotikäynnit
Kertakäynti 240 € + matkakorvaus *
- Esitiedot ja hyvinvointikartoitus
- vastaanotto 1,5 tuntia
- kirjallinen koulutus- ja hoitosuunnitelma
- ohjaus harjoituksiin
Käytösvalmennus PERUS 490 € + matkakorvaus
*- Esitiedot ja hyvinvointikartoitus
- 1. tapaaminen 1,5h
- 2. tapaaminen 1h
- 3.tapaaminen etänä 45min
- Yksilöllinen koulutus- ja hoitosuunnitelma tarvittavine päivityksineen
- Perusteellinen ohjaus harjoituksiin
- Kattava kirjallinen materiaali
- Tarvittaessa työkaluja käyttäytymisen seurantaan
- Etätuki koko valmennusjakson ajan
Käytösvalmennus PERUSTEELLINEN 670 € + matkakorvaus
*-
Esitiedot ja tilanteen kartoitus puhelinajalla
- 1. tapaaminen 1,5h
- 2. tapaaminen 1h
- 3. tapaaminen 1h
- 4. tapaaminen etänä
- 5. tapaaminen etänä
- Yksilöllinen koulutus- ja hoitosuunnitelma tarvittavine päivityksineen
- Perusteellinen ohjaus harjoituksiin
- Kattava kirjallinen materiaali
- Tarvittaessa työkaluja käyttäytymisen ja hyvinvoinnin seurantaan
- Etätuki koko valmennusjakson ajan
Lisäpalvelut:
Lisäkäynti ja suunnitelman kirjallinen päivitys 100€ /h + matkakorvaus
Treenikäynti 45min 80€ + matkakorvaus
Etäkäynti ja suunnitelman päivitys 60€ /h
*Matkakorvaus koostuu kilometrikorvauksesta 0,66€/km ja korvauksesta matkustukseen käytetystä ajasta 15€/alkava 15min. Kotikäynnin tapaamispaikka voidaan sopia 2. tapaamisesta alkaen myös muualle kuin koiran kotiin esim. ympäristöön, jossa haastava käytös ilmenee.
Huomioithan, että ajat tulee peruuttaa tai siirtää vähintään 24h ennen varattua aikaa. Peruuttamattomasta ajasta joudun laskuttamaan 50% käynnin hinnasta.
Oulu
Erikseen ilmoitetut päivät/sovittaessa
Ouluun järjestyy kotikäyntiviikko mikäli asiakkaita kertyy samalle viikolle min. 4kpl. Tuolloin tapaamme kaikkien kanssa 2 kertaa ja yksi käynti etänä parin kuukauden sisään.
Ota yhteyttä lomakkeella!